OtaDATAn jäseniä keskustelemassa pöydän ääressä

Yli 50-vuotta Tietotekniikkaa

20.3.2024. OtaDATA ry.

Otadata täyttää tänä vuonna 55-vuotta, tutustu miten vuosien hiljaiseloon jäänyt opiskelijajärjestö nousi uuteen loistoon

Tässä artikkelissa:   
Vuosi 1969
Monimuotoinen jäsenkunta
Järjestön Toiminta
Kirjallisuus
Hiljaiset vuodet
Nykypäivä

Otaniemessä silloisessa Helsingin Teknillisessä Korkeakoulussa TKK:ssa opiskelijat tahtoivat perustaa opiskelijajärjestön, joka keskittyisi tietotekniikan ympärille. Aihe, joka oli 60 ja 70-luvun vaihteessa laajalti tuntematon yhdisti eri alojen opiskelijoita perustamaan järjestön, joka siitä asti on tunnettu nimellä OtaDATA.

Tietotekniikka ei ollut vielä edes opetusaine, eikä sille löytynyt omaa linjaa, kiltaa tai ainejärjestöä TKK:ssa. Eikä mikään ihme, kotikäyttöön sopivat henkilökohtaiset tietokoneet alkoivat yleistyä vasta 80-luvulla Suomessa. OtaDATA oli aikaansa edellä.

Yksi järjestön tärkeimmistä tehtävistä olikin levittää yleistä tietoisuutta aiheesta tietotekniikka. Tietysti yhtä tärkeitä tavoitteita oli löytää samasta aiheesta kiinnostuneita ihmisiä, verkostoitua, oppia, kokeilla, pitää hauskaa. Näitä asioita OtaDATA on ajanut pitkän historiansa varrella ja nämä asiat ovat yhä yhtä relevantteja järjestön toiminnalle.

Monimuotoinen Jäsenkunta

Alusta asti OtaDATA on yhdistänyt eri opinaloista lähteneitä opiskelijoita ja ammattilaisia. Joukkoomme kuuluu mm. yrittäjiä, konsultteja, ohjelmoijia, insinöörejä ja opettajia. Jäsenkuntamme monimuotoisuus on meille suuri rikkaus ja asia, josta voimme olla ylpeitä ja josta pidämme kiinni.

Nykyään jäsenkunta koostuu suurimmaksi osaksi alumneista, mutta OtaDATA toivottaa tervetulleeksi kaikenikäiset ihmiset, joita kiinnostaa tietotekniikka.

kuva OtaDATAn järjestämästä tekoälyyn liittyvästä tapahtumasta.

Kuva OtaDATAn esitelmätilaisuudesta 29.11.2023.

Järjestön toiminta

OtaDATA on vuosien varrella järjestänyt lukuisia tapahtumia yleensä Espoon ja Helsingin alueella. On ollut saunailtoja esitelmien kera, eri alojen ammattilaisten pitämiä erillisiä esitelmätilaisuuksia, ekskursioita, juhlia ja jäsenkokouksia. Avoin ja rakentava keskusteluilmapiiri on asia mitä OtaDATAn tilaisuuksissa vaalitaan, tule siis mukaan avoimin mielin.

Voit tutustua järjestön tuleviin ja menneisiin tapahtumiin tarkemmin tapahtumat välilehdeltä.

Kirjallisuus

OtaDATA on julkaissut 70-90 luvulla DataProfs-yhtiön kautta useita suomenkielisiä tietotekniikan oppikirjoja, kuten Jukka Korpelan ja Timo Larmelan teokset C-ohjelmointikieli ja Fortran 77. Näitä kirjoja käytettiin pitkään tietotekniikan alan oppimateriaalina suomalaisissa korkeakouluissa. OtaDATA ry:n teoksia on lainattavissa joidenkin korkeakoulujen kirjastoista (tarkista saatavuus) ja lisäksi ostettavissa antikvariaateista esimerkiksi antikvaari.fi sivustolla. Katso myös kaikki OtaDATAn julkaisemat teokset tästä.

C-ohjelmointikieli oppikirjan kansi. J. Korpela, T. Larmela.

Hiljaiset vuodet

OtaDATA oli järjestön perustamisen jälkeen aktiivinen toiminnassaan pitkälle 1990-luvun loppupuolelle asti, jonka jälkeen toiminta alkoi hiipua pikkuhiljaa. Suurin osa jäsenistä oli jo valmistunut koulusta, oli töitä, lapsia, harrastuksia, oli elämää elettävänä ja valitettavasti kaiken sen elämän lomassa OtaDATA jäi muistoksi kaapin perälle.

Nykypäivä

Vuonna 2021 OtaDATAn entiset jäsenet tapasivat ensimmäistä kertaa yhdessä yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Toivonkipinä heräsi ja OtaDATA alkoi suunnitella järjestön elvyttämistä siitä kuopasta mihin se oli ajautunut. Pian tapahtumia alettiin järjestää pikkuhiljaa tiheämpää tahtia ja sitä myötä jäsenkunta alkoi laajenemaan.

Kohta on kulunut jo 55-vuotta siitä, kun OtaDATA perustettiin ja nyt tietotekniikka on relevantimpi aihe, kuin koskaan ennen. Tietotekniikassa on tulevaisuus, tehdään siitä yhdessä meidän näköinen.

Julkaistu 20.3.2024. OtaDATA ry.
Scroll to Top